Virtuaalimessut 2020

⁣⁣”Virtuaalimessut saivat alkunsa tapahtumien hulinan ikävöinnistä, halusta säästää ympäristöä ja resursseja, halusta kokeilla uutta sekä nykytilanteen aiheuttamasta huolesta yrittäjiä ja yrityksiä kohtaan. “

Teemoja on yhteensä neljä: puutarha, sisustaminen, remontointi, sekä vapaa-aika & eläimet. Kolmepäiväiset messut ovat auki netissä 1.-3.5. vuorokaudet läpeensä! Messut suljetaan sunnuntaina klo 20.00.

Kaikki artikkelin kuvat: Virtuaalimessut/pr- ja markkinointitoimisto Primaq

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia on vuoden 2020 kevätkaudella tuonut suuria muutoksia meidän kaikkien elämään. Yksi parhaimmista on mielestäni suomalaisen markkinointitoimisto Primaq:n toteuttamat virtuaaliset kevätmessut. Ne puhuttelevat osallistumisen helppoudella ja ympärivuorokautisella aukiolollaan, mutta ehdottomasti myös “ekologisuudellaan.”

Vaikka joku saattaisi sanoa kaikenlaisten messujen enemmänkin edistävän, kuin vähentävän kulutusta, ajattelen tässä tapauksessa, että kesän ollessa juuri alkamaisillaan on takuuvarmaa, että myös kulutus lisääntyy. Ja näin ollen on parempi, että ostokset (mieluiten tietenkin tarpeelliset!) tehdään ilman sinne tänne ajelua jokainen omilla autoillaan…

Ja vaikka en ikimaailmassa halua koskaan kenenkään pitävän itseäni minkäänlaisen kulutushuuman puolestapuhujana, tunnustan, että COVID-19 -pandemia on aiheuttanut myös minussa halun auttaa erityisesti pienyrityksiä löytämään oma roolinsa uudistuvassa maailmanjärjestyksessä. Niinpä pidänkin virtuaalimessuja hyvänä ratkaisuna tähän hetkeen.

“Messujen tarkoitus on tuoda hyvää kaikille: tukea, näkyvyyttä ja kauppoja yrityksille, kevätfiilistä ja messutarjouksia messuvieraille sekä yhteisöllisyyttä meille kaikille.”

Messujärjestäjä, pr- ja markkinointitoimisto Primaq

Messut järjestää pr- ja markkinointitoimisto Primaq. “Meille tuli niin kova ikävä tapahtumien hulinaa, että päätimme siirtää messut verkkoon. Perinteiset fyysiset messut sitovat paljon resursseja ja rasittavat ympäristöä – tässä meidän vaihtoehtoinen ratkaisumme. Lisäksi haluamme kantaa kortemme kekoon nykytilannetta ajatellen: tarjota tukemme yrittäjille ja yrityksille sekä tuoda kuluttajille tapahtuman hulinaa, kevätfiilistä ja messutarjouksia.”

Klikkaamalla virtuaalimessujen sivustolla olevia kuvakkeita (puutarha, sisustus, remppa, tai vapaa-aika & eläimet) messukävijä pääsee aihealueittain katselemaan näytteilleasettajien “osastoja.” Käytännössä nämä osastot ovat sivuja, jotka esittelevät yrityksen toimintaa ja tuotteita, sekä ohjaavat tutustumaan myös sen kotisivuihin netissä. Monilla on tietenkin tuotteistaan erityisiä messualennuksia – vain kolmen päivän ajan siis!

Teema 1: Puutarha

Puutarhaosastolla on 22 eri näytteilleasettajaa:

  • Hortilab Oy: Kemiallisia analyysejä (mm. maa-aineksille ja kaivovesille) (Hyödyllistä asiaa.)
  • Sunwind Oy: Sähköisiä laitteita pihalle, mökille, retkeilyyn, veneeseen, karavaanarille jne.
  • Roltrade: Esittelevät puutarhaosastolla lähinnä Serralunga -kukkaruukkuja. Netissä myy myös muuta.
  • Puutarhurin Majan Oy: Kasvi-, kukka- ja eläinaiheisia tavaroita ja työkaluja, sekä sisälle että puutarhaan. (IIIK: PuuhaTarha -blogi suosittelee!)
  • OUTrading Oy: Parilagrillit ruostumattomasta teräksestä.
  • Carbons Finland: Biohiiltä kasvualustoihin ja kompostointiin.
  • Separett: Polttavia, pakastavia ja erottelevia kuivakäymälöitä. (Luomutulevaisuutta myös omakotitaloon?)
  • Korpikangas Siemen-Frö: Vihannesten ja kukkien siemeniä, sekä pikkutaimia, kevätmukuloita, perennojen juurakoita ja liljoja.
  • Puutarha Auringontähti: Kasvitaimia, sekä luonnonmukaiseen pihanhoitoon ja ekologiseen elämäntapaan soveltuvia tuotteita. (Luomuilijan pakko katsastaa!)
  • Tähtiterassit:  Teräsrunkoisia lasihuoneita valmiina paikalleen toimitettuna.
  • Joensuun Kukkatalo: Kukat, kimput ja lahjatavarat. Kasvit ja koristeet sisustukseen. Tuotteet istutukseen. Palveluita: juhlakoristelu, pihasuunnittelu, viherrakentaminen, pihanhoito ja ylläpito. (Monipuolisuus teki minuun vaikutuksen!)
  • Kranssit.fi: Persoonallisia tavaroita, puutarhakoristeita, kransseja. Lahjatavaroita. (Erikoisia!)
  • Tarhurinapu/Biotus Oy: biologisia torjuntaeliöitä kotipuutarhureille. (No nyt pitää tutustua!)
  • Puutarha Tahvoset: Kotimaisia taimia. Messuosastolta löytyy myös jälleenmyyjäluettelo.
  • Finnsiirto Oy: Trukkeja, varastokoneita, kurottajia, kuormaajia. Myynti, vuokraus ja huolto. Varaosat ja lisävarusteet.
  • Kukkakaari: Leikkokukkia, ruukkukukkia ja viherkasveja. Kukkasidontatöitä. Pääkaupunkiseutu.
  • Jalotakka: Teräshormien, grillien ja ulkotulisijojen valmistus, sekä piharakennuksien ja takkojen myynti.
  • Pielisen Kaluste: Pihakalusteita, mm. “Kapteenin Grillikeinu.”
  • Ikikivi Oy: Kivituotteita piharakentamiseen, sisustukseen ja julkisivuihin.
  • Piha- ja vihersuunnittelu Villa Garden: piha-arkkitehtuuri, -suunnittelu ja -taide. Piha- ja puutarhatuotteiden jälleenmyynti.
  • Smartia Oy: Piha-, rakentamis-, sisustus- ym. tuotteiden verkkokauppa.
  • Viihtyisä Piha: nettisivusto, johon on koottu valikoma “piha-alan yrityksiä, että sinä voisit löytää pihahaaveillesi tuotteet ja tekijät.” Myös lehti, jossa parveke- ja puutarhaideoita, sekä alan toimijoiden esittelyjä. (Lehti kiinnosti minua tällä hetkellä itse sivustoa enemmän.)

Teema 2: Sisustus

Sisustusosastolla on 18 eri näytteilleasettajaa:

  • Isku Koti Oy: Suomalaisten kalusteiden suunnittelu, valmistus ja myynti. Kotien ja julkisten tilojen suunnittelu- ja kierrätyspalvelut.
  • Laatikkokauppa: Kotimaista puudesignia. Käsityönä omassa verstaassa valmistettuja puulaatikoita, -penkkejä, -jakkaroita, -hyllyjä ja muita puisia säilytysratkaisuja.
  • Bang & Olufsen: Äänentoistolaitteiden huippua. Alan palvelut projektien suunnittelusta asennukseen asti. (Ehdoton plussa: Helsingin merkkiliike tarjoaa mahdollisuutta käsitellä kysymyksiä ja esitellä tuotteitaan videopuhelun välityksellä!)
  • LaaLaa Living: Sisustustuotteita koristeiksi, säilytykseen, sekä DIY-projekteihin.
  • Rakidea: Suomalaisia puusta valmistettuja kuntoiluvälineitä.
  • UniShowroom: Tyynyjä, peittoja, petauspatjoja ja vuodevaatteita aikuisille ja lapsille.
  • Inkuri Oy: Kangaskauppa, ompelimo ja netissä toimiva verkkokauppa.
  • Tablebed Oy: Suomalainen yritys, jolla ainakin toistaiseksi vasta yksi tuote: muutamassa sekunnissa pöydästä valmiiksipedatuksi sängyksi muuntautuva kaluste. (Kotimainen innovaatio, suuntautumassa maailmanmarkkinoille.)
  • HiMAGE: Lifestyle & sisustuspuoti verkossa (myös pieni kivijalkamyymälä Helsingissä). (Jos tykkäät pellavasta: käy täällä!)
  • Scancerco: Sisustusovia mittatilauksella.
  • Ekokoti Oy: Perheyritys, joka valmistaa itse käsityönä ekologisia kodinhoito- ja hygieniatuotteita. (Luomuilija, käy täälläkin!)
  • Roltrade: Messujen sisustusosastolla ykköstuotteena ulkotulisijat. Netissä myyvät myös muuta.
  • Metallivaruste.fi: Verkkokauppa, joka myy metallisia pöydän- ja penkinjalkoja, sekä seinään asennettavia nk. reikälevyjä.
  • EcoFurnStore: Suomalaisia puuvalmisteisia kalusteita ja keittiötarvikkeita.
  • Katri Parikka Design: Kierrätysmateriaaleja hyödyntävää tekstiilitaidetta. (Erikoisia!)
  • Neurosonic: Huonekaluja, joissa rentouttavaa, aktivoivaa ja palauttavaa värähtelytekniikkaa. Suomalaisten kehittämä. (Mielenkiintoinen!)
  • Drop Design Pool: Suomalaisen Nikolai Ruolan suunnittelemia kamiina- ja sähkölämmitteisiä ulkoaltaita, sekä ulkotuli.
  • Amusantti: Avainlipulla varustettuja tekstiilejä, postikortteja ja lastenkirjoja. (Heppahullu, tai muuten vain eläimiin hurahtanut? Ei muuta kun suoraa päätä tänne!)

Teema 3: Remppa

Onkohan remppaosaston markkinointi jäänyt vähemmälle huomiolle, vai eivätkö alan yritykset ole hoksanneet mahdollisuuksiaan? Remppaosastolla on nimittäin vain 5 eri näytteilleasettajaa:

  • Olotar: Suomalaisilla design- ja avainlippumerkeillä varustettuja lasitettuja, elementtirakenteisia ja esteettömiä pihakeittiöitä, katoksia, varastoja ja saunoja. (Huomioni herätti hinnaston täydellinen puuttuminen jopa yrityksen kotisivuilta. Yleensä se ei lupaa hyvää tavalliselle takapihantallaajalle…)
  • Pisa Saneeraus: Pelti- ja tiilikattojen remontit ja pinnoitukset. 
  • Weckman: Erikoisalana terästuotteiden kehittäminen, valmistus ja asennus.
  • Laattaleevi: Laattatuotteiden lisäksi mm. muitakin lattiamateriaaleja, kuivauspattereita ja kylpyhuonekalusteita.
  • Pipelife Oy: Jätevesijärjestelmiä omakotitaloihin ja vapaa-ajanasuntoihin.

Teema 4: Vapaa-aika ja eläimet

Vapaa-aika ja eläimet -osastolla on 14 eri näytteilleasettajaa:

  • Babadum: Äidin ja tyttären Suomessa suunnittelemia intialaisvaikutteisia vaatteita ja tekstiilejä, jotka valmistetaan tuttujen käsityöläisten toimesta yhteistyö- ja avustuskohteissa Intiassa ja Nepalissa. (PuutarMarin vinkki: vilkaisepa yrityksen sivustolla OUTLET-puolen messutarjoukset, sieltä löytyy mm. taskuhameita, joiden lyhyemmät versiot toimivat puutarhurin mainiona avain- ja puhelinvyönä!)
  • Suloshop: Käsinvärjättyjä lankoja. Lankapohjissa mm. baby-alpakkaa, merinovillaa, ja mulberrysilkkiä.
  • Uskalla Auttaa Koulutuspalvelut Oy: Järjestää ensiapu-, työturvallisuus- ja hyvinvointikoulutuksia. Myy ensiaputarvikkeita, ja tekee hankinta-arvioita. (Mitenkäs teidän puutarhassa toimii tuo työturvallisuus…?)
  • F-musiikki: Soittimia, nuotteja ja soitintarvikkeita.
  • HoH For Dogs: House of Horses Helsingin valikoitu, kapselipukeutumisen mukainen mallisto koirille.
  • Weekend Snacks: “Pikkusuolaista syötävää ilman turhia lisäaineita.” Jälleenmyyjinä S- ja K-kaupat, Halpa-Halli, sekä yrityksen oma verkkokauppa.
  • Autoverkkokauppa.fi: Uudet ja vaihtoautot, yksityisleasing, sekä huolto.
  • Sesonkipuoti: Ympärivuotinen torikauppa ja kahvila, jolla myös kotiinkuljetuksia pääkaupunkiseudulla.
  • The Butik: Luonnonkosmetiikan maahantuonti- ja verkkokauppa. Tuotteet pääasiassa Ranskasta. (Messutarjoukset tänä viikonloppuna jopa -50%!)
  • Mini Boriseva: Käsintehtyä suomalaista nukenruokaa. (Oikeasti!) (Milloin viimeksi ruokit puutarhatonttuasi? 😉 )
  • Horseline: Hevos- ja ratsastajatarvikkeita kisoihin ja vapaa-aikaan.
  • Aava Cosmetics: Biohajoavia, vegaanisia ja ekologisia ihon- ja kodinhoitotuotteita Suomesta.
  • Tilkkukauppa: Kankaita, ompelutarvikkeita, vanuja ja vahvikkeita. Kukkaro- ja laukkutarvikkeita. (Hyvänen aika, miten laajat valikoimat tällä Katrilla on: tilkkutyökankaiden nimikkeen alla esim. 94 erilaista “käsityö”-aiheella kuvioitua kangasta tarjolla! Käypä katsomassa miten monta löytyy aiheella “kukkakankaat”…)
  • Hopea Puro Oy: Raikkaita, nuorekkaita koruja, jotka on valmistettu hopeasta (tai hopeoitu) tai koruteräksestä. Hopea Purolla on 480 jälleenmyyjää ympäri Suomen. (Mukavasti hinnoiteltuja koruja!)

Yhteenveto

Messuilla kuluu aina aikaa. Niin myös virtuaalimessuilla – varsinkin jos sattuu olemaan bloggari, joka haluaa palvella lukijoitaan koko sielunkapasiteetillaan! 🙂 Selailtuani kohtalaisen pikaisesti läpi messujen koko tarjonnan, mainitsen lopuksi muutamia asioita, jotka kiinnittivät huomioni kuluneiden tuntien aikana:

Aloitan messujen järjestäjätahosta; pr- ja markkinointitoimisto Primaq:sta. Heidän omat verkkosivunsa viestivät nuoresta ja tehokkaasta, päävoittoisesti naiskauneudella ja terävällä älyllä varustetusta, äärimmäisen menestyksekkäästä yrityksestä. Olen Äimän Käki! Jos itse olisin pari-kolmekymmentä vuotta nuorempi, ja muutaman aamupillerin verran terveempi, tekisin kaikkeni tullakseni osaksi tuota joukkoa…

Virtuaalimessuista sanoisin: yritys hyvä, kymmenen! Ei täydellistä, mutta vähintään yhtä hyvä kuin ruotsissa noin viikon varoitusajalla maaliskuussa kokoonpannut digitaaliset Nordiska Trädgårdar -puutarhamessut. Siinä missä ruotsalaiset satsasivat messuvieraiden palvelemiseen lähinnä tietotaidolla Facebookissa lähetetyn live-striimauksen kautta, Suomessa on nyt keskitytty näytteilleasettajien ja koko kansantalouden palvelemiseen sillä, että saadaan messuja varten tehdyt järjestelyt ja hankitut varastot yrityksistä ulos asiakkaille.

Ei paha, sanos porilaine…

Suomalaisia tapoja kehua

Miten tällaiset messut sitten voisivat tulevaisuudessa olla parempia? Vastaus tulee nyt entisen ammattinäyttelijän suusta: yhdistämällä ruotsalainen ja suomalainen versio. Virtuaalimessut kaipaavat lisää “silmästä silmään” -hetkiä. Videoita yrityksistä jotka osallistuvat messuille, näkymiä niiden valmistusprosesseihin, tai myymälöistä/henkilöistä niiden taustalla, jne. Olisin niiiiiin mielelläni katsellut lyhyehköjä videoita, joissa haastatellaan yritysten edustajia! Miten tismalleen tällainen toteutettaisiin – kas siinäpä Äimän Käki -ryhmälle mietittävää. Mutta olen täysin vakuuttunut, että he sen vielä ratkaisevat!

Tällaisenaan Virtuaaliset Kevätmessut on hieno tapahtuma, mutta omaan makuuni vähän liian… “ilmaisjakelumainos?” Kaiken tämän sanottuani sanon kuitenkin myös: messujen näytteilleasettajien tarjoukset kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen tänä viikonloppuna, jos kenellä on tarvetta hankintoihin! Käykää ihmeessä KAIKKIEN näytteilleasettajien sivustoilla; aikaahan meillä on kokonainen viikonloppu.

Parhaimmillaan messut – sekä oikeat, että virtuaaliset – ovat silloin, kun niiden kautta tutustuu itselle aiemmin vieraisiin yrityksiin tai yrittäjiin, joihin tykästyy. Tällaisia uusia tuttavuuksia minä löysin tämänvuotisten Virtuaalimessujen joukosta useita! He tulevat aivan varmasti näkymään sekä yksityiselämäni puolella, että ehkä jopa PuuhaTarha -blogin haastattelujen ja/tai yhteistyökumppaneiden joukossa.

Tilaisuuteenhan on vapaa pääsy… :-),
joten käy katsomassa, keitä suosikkeja sinä löydät,
ja tule tänne blogiin kertomaan hyvistä löydöistä/tarjouksista!

Seuraa PuuhaTarhan uutisia somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *