Ruusuja ja lupiineita

Eräs projekti joka on jo muutaman vuoden ajan odottanut toteutustaan, on piikikkään ja hurjasti villejä sivuversoja tekevän Valamonruusupensaan istutus vanhan kaivonrenkaan sisälle. Rengas estää pensasta leviämästä ihan valtoimenaan, mutta toimii myös mainiona “koristeena” PuuhaTarhassa – varsinkin jos sen maalaisi vaikka jollain kauniilla punaisen sävyllä…

Ruusuista

Projekti on pitkittynyt, sillä kaivonrenkaalle ja pinkinpunaiselle ruusupensaalle ei ole löytynyt sitä Juuri Oikeaa Paikkaa. Mutta kun työpaikallani tehtiin hieman puutarhahommia ja siinä yhteydessä sain luvan ottaa villisti levinneitä versoja PuuhaTarhaan istutettavaksi toisesta, valkokukkaisesta ruusupensaslajikkeesta (jonka virallinen nimi ei ole vielä tiedossa), alkoi suunnitelma hahmottua.

Kaivonrengas asetetaan eräänlaiseksi portin merkkaajaksi tulevan kulkureitin alkupisteeseen, vanhan kukkapenkin päätyyn. Valkokukkainen ruusupensas toimii hyvin, sillä “portin” toisella puolella kasvaa samaten valkokukkainen, vähän tätä ruusua aikaisemmin (?) kukkiva norjanangervoaidanne.

Keltaisella rajatut alueet olemassa olevia/tulevia istutusalueita, vaalea ympyrä osoittaa kaivonrenkaan tulevan paikan. (Kuva on muutaman vuoden takaa)

Ja sitten ne lupiinit…

Siispä sanoista tekoihin: valitulta paikalta piti ensimmäiseksi lapioida pois pieni ruohoinen kumpare johon oli kasvanut villiä lupiinia. Nuo lupiinit ovat fantastisen hienoja kasveja, ja suorastaan rakastan lupiinin lehdillä kimaltelevia sadepisaroita, mutta koska nämä villit versiot ovat roistomaisia tilanvaltaajia puutarhoissa (niinkuin teiden varsillakin), oli tälle yhdelle mättäälle nyt aika käynyt umpeen. Se piti nostaa ylös juurineen päivineen.

Eräs yksityiskohta, mistä en ollut tietoinen ennen kuin luulin talikkoni iskeneen kiveen tai vielä jäiseen kohtaan maassa, on se, että LUPIINIT OVAT KUIN VOIKUKKIA STEROIDEILLA!!! Niillä on järkyttävän viriilit juuret, joita ei ihan tuosta vain kaivetakaan ylös. Tai no voihan sitä lapiollansa kauhoa maata “kaikki pois” -tyyliin, mutta koska PuuhaTarhassa pyritään käyttämään kaikki maa-aineskin hyväksi – jollei muualla niin kompostoimisessa – siitä piti erotella pois pienimmätkin lupiininjuurien palaset. Ja niitä taas riitti yli puolen metrin syvyydeltä…

Hanskat mukana mittatikkuna;
suurimmat lupiinin juuret ovat melkein minun ranteeni paksuisia!

Mutta niin vain projekti eteni vähä vähältä, ja kun koillistuuli alkoi puhaltaa hieman hyytävämmin ja kesäsateen ensimmäiset pikkuruiset pisarat putoilla, oli uusi kuoppa jo loppusuorallaan. Halkaisija on noin 130 cm ja syvyyden puolesta käytiin noin puoli metriä nurmikkopinnan alapuolella.

Alla olevasta kuvasta muuten näkyy hyvin läpileikkaus PuuhaTarhan maa-aineksesta: noin 30 senttiä multaa, ja sen jälkeen äkkijyrkkä vaihdos hiekansekaiseen saveen (joka sisältää myös jotain ruosteenväristä ainetta; jonkin sortin rautaa?). Ensimmäisen työpäivän iltana saatoin siis olla projektin etenemiseen varsin tyytyväinen; kuoppa oli viittä vaille valmis. Enää oli jäljellä pohjan tasoittaminen sopivalle korkeudelle, ja sitten voitaisiinkin kaivonrengas jo pyörittää paikalleen. Päivä oli pulkassa!

Mutta tuollainen kaivonrengas ei olekaan mikään pikku lelu. Siinä on niin paljon painoa, että vaikka se meidän puutarhassamme voidaan vierittää paikalleen alamäkeä hyväksi käyttäen, niin lihasvoimia tarvitaankin kaivonrenkaan ohjaamiseen ja pysäyttämiseen oikeaan kohtaan.

Niinpä jouduin antautumaan sille tosiasialle, että yksistään meidän perheemme jäsenillä ei olisi tarpeeksi voimia pidättelemään villiksi ja vapaaksi heittäytyvää betonirengasta. Piti jäädä odottelemaan apujoukkoja…

Edit: Apujoukot eivät ehtineet paikalle ennen talvea, joten loppuosa projektista siirretty ensi kesään!

Seuraa PuuhaTarhan uutisia somessa

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *