Pionin historia Suomessa, osa 1

Artikkeli julkaistu ensimmäisenä Suomen Pionistien jäsenlehdessä nro 2/2019
Kirjoittanut Mari Linnainsaari

Tämä artikkeli aloittaa kolmen artikkelin sarjan siitä, miten ja milloin pionit ovat aikanaan saapuneet Suomeen.

Pionit ovat Suomessa ”vieraslajike.” Yksikään ei kasva luonnossamme villinä, vaikka niitä silloin tällöin löytyykin vanhojen – jopa hylättyjen – talojen pihamailta rikkaruohojen ja vesakoiden takaa.

Mistä ne siis ovat tänne tulleet; mikä oli ensimmäinen Suomessa koskaan kukkinut pioni? Kuka sen tänne toi, ja mistä? Miksi? Kenen puutarhassa se sai kukkia, ja mitä naapurit ja vierailijat siitä ajattelivat?

Historiantutkimus

Historiantutkimus on valtavan mielenkiintoista. Varsinkin silloin, kun itsellä on erityinen suhde tutkittavaan aineistoon. Vuosiluvutkin ovat mielenkiintoisia, mutta vain siinä mielessä, että ne paljastavat meille esimerkiksi miten sota-ajat, suuret lääketieteelliset epidemiat, tai vallassa olleiden kuninkaiden tavoitteet ovat vaikuttaneet yksityisten ihmisten elämänlaatuun, asuinjärjestelyihin tai kauneusihanteisiin.

Mistä lähteä liikkeelle?

Kun aloin maallikkona tutkia pionin historiaa Suomessa, odotin löytäväni faktatietoja siitä, miten nämä kasvit olisivat luostareiden kautta levinneet pappiloihin ja kartanoihin, ja sieltä myöhemmin tavallisen kansan pihoille.

Mutta heti aluksi törmäsin ongelmaan: mikä luostari olisi ollut ensimmäinen? Niitä ei ole ihan pilvin pimein Suomenniemellä ollut, joten… ehkä Ruotsin suunnalta olisi tullut ensikosketus tähän kauniiseen kasviin? Naantalissa oli aikanaan birgittalaisluostari; löytyisikö sen kirjoista mainintaa pionista? Ei. Vesiperä.

Vuosiluvut auttavat

Seuraavaksi hoksasin kiinnittää huomiota vuosilukuihin; tiesin ensimmäisten Euroopassa jalostettujen pionilajikkeiden olevan peräisin 1800-luvun keskivaiheilta (esim. omassakin puutarhassani runsaana kukkiva ’Duchesse de Nemours’ on jalostettu vuonna 1856) , ja että ne oli jalostettu Kiinasta 1700-luvun lopussa tuotuja lactifloralajikkeita hyväksikäyttäen.

Tämä tieto ei nyt sopinut yhteen birgittalaisluostarin kanssa, jonka toiminta-aika sijoittui 1400- ja 1500-luvuille! Maamme ensimmäistä kukkivaa pionia piti siis etsiä huomattavasti luostareiden aikakautta myöhemmiltä vuosilta.

Mutta entäs sitten se ohimenevä lausahdus, johon törmäsin erään kotimaisen puutarhaliikkeen nettisivustolla, missä sanottiin pionin olleen ”1600-luvulla pohjoismaissa suosittu koristekasvi, mutta jo keskiajalla käytettiin lääkekasvina”? Kirjoituksessa viitattiin erityisesti pionin juuren käyttöön epilepsiaa vastaan. Siis koristekasvi pohjoismaissa jo ennen kuin lactiflorat alkoivat saapua Kiinasta Eurooppaan? Ja vielä aikaisemmin käytetty lääkekasvina?

Johtopäätös

Johtopäätös, joka siis oli vedettävä heti tutkimusten alkumetreillä oli tämä: kun halutaan tietää pionin historiasta Suomessa, on valittavana kaksi eri tutkintalinjaa. Voidaan tutkia joko nykyisten upeiden lactifloriemme historiaa, tai niitä ajallisesti edeltäneitä lääkekäyttöön hankittuja pioneita.

Lupaavia lähteitä

Päästäkseni ”aikojen alkuun”, olen aloittanut lääkepioneista. Varhaisin tähän mennessä löytämäni faktatieto lääkepionista ”Suomessa” on Karjalassa sijaitsevan Käkisalmen linnan (140 km Viipurista koilliseen) apteekkivaraston tarvikelistassa mainittu ”PEIONICA” vuodelta 1582.

On kuitenkin kiinnostavaa kaivaa asiaa vähän syvemmältä. Esimerkiksi Mikael Agricola nimittäin viittaa vuodelta 1544 olevassa ”Rucouskirja Biblia”:ssaan 1000-luvun alussa eläneen arabialaisen lääkärin, Avicennan, opetuksiin terveydenhuollosta. Avicennan kirjat kuuluivat vuosisatojen ajan eurooppalaisen lääketieteen perusteoksiin.

Ja jos otamme huomioon, että eräs jo yli tuhat vuotta ennen hänen aikaansa elänyt eurooppalainen filosofi ja luonnontieteilijä, kreikkalainen Theofrastos jo mainitsi teksteissään pionit (nykyuskomuksen mukaan kyseessä olivat vuori- ja munkinpioni), ei nähdäkseni ole ollenkaan mahdotonta, että pioni olisi tullut lääkekäytössä tunnetuksi suomalaisillekin jopa 1400-luvun puolella…

Tutkimustyön tulokset



Tässä vielä “kokonaisena” artikkelin otsikkokuvassa oleva äärimmäisen hieno maalaus eräältä Britannian tunnetuimmista kasvimaalareista. Hänen nimensä oli Anne Pratt (1806-1893), ja yllä olevan pionin löysin kokoelmasta nimeltä ”The flowering plants, grasses, sedges & ferns of Great Britain” (Iso-Britannian kukkivat kasvit, heinät, sarat ja saniaiset) leinikkien alle kategorisoituna…


Anne Pratt:n kirjoittaman tekstin mukaan kyseessä on Paeonia corallina (englanniksi hän kutsuu sitä nimellä Entire-leaved peony, eli vapaasti suomennettuna Yhtenäislehtinen pioni), villinä luonnossa – kahdessa paikassa – kasvava (joskin hän epäile niiden olevan puutarhoista karanneita) punaisen-, hennon vaaleanpunaisen- ja valkoisenvärisenä kukkiva laji.

Seuraavassa osassa (julkaistaan kevään/kesän aikana) kerron tarkemmin muutamista mielenkiintoisista löydöistäni, jotka koskevat näitä varhaisimpia mainintoja pioneista suomalaisissa kirjallisissa lähteissä. Artikkelisarjan viimeisessä osassa tulen keskittymään 1700-luvun lopussa alkaneeseen lactiflorien voittokulkuun Euroopasta tänne pohjolaan. Ja tämä vuosisatojen pituinen voittokulkuhan jatkuu yhä, vai mitä?

Oletko kiinnostunut pioneista tai historiasta?
Muita mielenkiintoisia PuuhaTarhan artikkeleita löydät tämän kategorialinkin kautta.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Seuraa PuuhaTarhan uutisia somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *