Lanttuperhonen

Pieris napi (lat.)
Rapsfjäril (ruots.)
Green-veined white (engl.)

Laura Lanttuperhonen ilmestyi PuuhaTarhan nk. yrttitarhaan eilen, 10. toukokuuta 2019. Onkohan se talvehtinut yrttilaatikossa? Mahdollisesti. Laura kuuluu Suomen toiseksi yleisimpään päiväperhoslajiin, eli lanttuperhosten perheeseen, jotka puolestaan ovat suurempien valkoisten, tummilla lehtisuonilla varustettujen kaaliperhosten sukua. Lanttuperhosten siipien kärkiväli on 3,5 – 4,7 cm, mikä tekee siitä Suomen oloissa keskikokoisen perhosen.

Perhosten tunnistus

Lanttuperhosen kotelo ja toukka -kuvien lähde: LuontoPortti.
© Copyright: Jouko Lehmuskallio, Per-Olof Wickman. Tämän artikkelin tietolähteenä on myös toiminut LuontoPortin internetsivu.

Ollakseen Suomen toiseksi yleisin laji, vaati kuvan perhosen lajin selvittäminen hämmästyttävän monta klikkausta internetin laajassa arkistossa; vihreänsävyisiä perhosia ei Suomessa nimittäin juurikaan asustele, mutta silti kesti puolisen tuntia ennen kuin asia selvisi.

Mikäli itse haluat selvitä helpommalla, kun löydät elinympäristöstäsi jonkin mielenkiintoisen kasvin tai eläimen, mene ensimmäiseksi LuontoPortin tunnistustyökalujen sivulle. Sieltä löydät erittäin suurella todennäköisyydellä vastauksen siihen, mikä näkemäsi otus/kasvi on nimeltään, sekä perustietoja sen ominaisuuksista. Suosittelen!

Tuntosarvet

Lauran tuntosarvet ovat kunnioitusta herättävän pitkät suhteessa sen pään kokoon, mutta todellisuudessa ne lienevät arviolta n. 1 sentin pituiset. Ne ovat kauniin raidalliset, ja niiden päissä olevien tummien “tappien” kärjet ovat väritykseltään vaaleat. Tämän perhosen hento kauneus on kuitenkin hämäävää, ja sen tajuaa heti kun katsoo Lauraa suoraan silmiin; Laura on sitä sorttia oleva neiti, jolle ei muiden perhosten varmaankaan kannata kauheasti ryppyillä…?

Siivet

Siipien alapinnat ovat ainakin meidän Lauralla selvästi kellertävänvihreät. Juuri sitä alkukevään sävyä, mikä niin sykähdyttää talven nuuduttamaa sydäntä! Ja tuo kirkkaankeltainen vauhtiviiva alasiiven juuriosan reunalla, ihan lähellä päätä, on minusta upea.

Siipien yläpuoli, mitä ei näissä kuvissa näy ollenkaan, on vaalea kuten suurimmalla osalla kaaliperhossukulaisistaankin. Naarailla on etusiiven (eli sen “ylemmän” siiven) yläpinnalla kaksi tummaa täplää per puoli, koirailla joko yksi tai ei ollenkaan.

Etusiipi josta näissä kuvissa näkyy vain pieni osa (tuo terävähkö kärki), on alapinnaltaankin muuten vaalea paitsi kuvissa näkyvän kärjen osalta, joka on kellertävä. Alempi siipi on kokonaan “keltainen”, ja siipisuonien kohdilta harmahtavanvihreän kehnäinen (minulle täysin vieras suomen kielen sana; tarkoittaa nöyhtää tai pölyä).

Zoomaapa lähemmäs tarkastelemaan siipien reunoja kiertävää “karvahapsutusta”; silläkin on takuuvarmasti jokin lentotekninen tarkoituksensa, mitä ihmiset eivät vielä ole hoksanneet tai osanneet lentokoneissaan ottaa käyttöön!

Lanttuperhoset elelevät kaikenlaisissa elinympäristöissä – paitsi metsiköissä. Yhden kesän aikana ehtii elää kaksi, joskus jopa kolme, sukupolvea, sillä ensimmäiset yksilöt lähtevät lentoon jo toukokuun alussa, ja viimeiset ilahduttavat meitä syyskuun alkupäiviin saakka. Ne talvehtivat koteloituneina.

Missä päin sinä asut? Oletko nähnyt näitä sykähdyttävän vihreitä siipiä oman pihasi tai puutarhasi kukkasista mettä etsimässä? Kerrothan kommenteissa omista perhoskokemuksistasi muillekin!