Ihanat alkukesän päivät

Pari sateista päivää, ja puutarha alkaa rehevöityä ja saada vähän väriä poskiinsa. Kullero on tänä vuonna kasvanut komeisiin mittoihin uudessa, puutarhan perälle, kirsikka- ja luumupuiden alle perustamassani kukkapenkissä. Sen keltaiset kukat ovat hevosenlannan avittamana todella kasvaneet huikean kokoisiksi!

Tarhakullero

Pupupatsas on myös päässyt samaiseen kukkapenkkiin. Se nakertelee keltaisten päivänliljojen miekkamaisia, pitkiä lehtiä ilolla niin kauan, kunnes armotta jää niiden varjoon. Silloin se saa tulla vähän edemmäs, oranssien kehäkukkien kaveriksi.

Keltapäivänliljat vasemmalla,
kehäkukat vasta kurkistelevat maasta pupupatsaan jalkojen juurella.

Kukkapenkin toiselle puolelle, rikkaruohojen valtakuntaan, oli asettunut taloksi uusi tuttavuus: puna-ailakki. Se taitaa joidenkin tarhureiden listasta löytyä rikkaruohojen puolelta, mutta se sopii niin mainiosti pihamme perinnekasvien joukkoon, että ajattelin kokeilla siirtää sitä oikein pysyvien paikallisasukkaiden puolelle. Täytyy vain ottaa selvää, minkälaisesta seurasta se pitää, jotta varmasti saisin sen viihtymään…

Siirsin puna-ailakin tänne oikeaan alakulmaan…

Raparperi keskellä pihaa on jo kypsynyt syötävään kuntoon, kun taas punaherukat vielä antavat odottaa itseään pari kuukautta. Herukatkin tosin ovat hurjistuneet vallan mahdottomaan kukintaan, joten taitaa tulla huimat määrät poimittavaa marjaa tänä vuonna!

Raparperit vielä hetki sitten…

Mitenkähän mahtaa käydä mansikoiden kanssa? Muutama vuosi sitten ostimme kymmenisen tainta, jotka istutin suoraan (enemmän ja vähemmän rikkaruohoiseen) maahan. Nyt ne ovat rönsyilleet vähän joka paikkaan: niin nurmikolle, kuin hernetarhankin puolelle… Viime kesänä vielä annoimme niiden elää villiä ja vapaata nuoruuttaan, mutta tänä vuonna olen raa’asti valinnut noin 40 tainta, ja istuttanut ne eri paikkaan, oikeaoppisesti mansikkamuovin ”päälle” kasvamaan. Jospa sitten ei niin suurta osaa menetettäisi homeelle… Joka tapauksessa mansikoihinkin on nyt sadepäivien jälkeen alkanut ilmestyä kukkia, joten marjoja varmaan saadaan raparperin kaveriksi kiisseliin. Nam!

Mansikat yrittivät lähteä karkuun…

Kauniit tulikellukat alkavat availla hehkuvan oranssinpunaisia, pienehköjä kukkiaan, ja kurjenpolvista ensimmäisenä kukkaan on ehtinyt pienen pensaan näköinen sinivioletin kukkainen metsäkurjenpolvi. Niiden kanssa samaa säveltä, mutta vähän eri stemmaa laulelevat violettia pursuavat pihamme vanhat syreenipensaat – vai pitäisikö sanoa suorastaan syreenipuut?

Ja ”lemmikkilehtomme” syreenien ja muiden puiden katveessa, autotallin takana, on ilta-auringon lempeässä valossa ja seesteisessä tunnelmassaan kerrassaan hurmaava paikka. Myös hyttysten mielestä!

Lemmikkejä.

Joten suuria lupauksia on ilmassa tämän kesän osalta.
Ja mikäs viherpeukaloa sen enempää ilahduttaisi,
kuin rehevä ja värikäs puutarha,
missä kuokkia mustaa multaa!

Seuraa PuuhaTarhan uutisia somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *